keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Muutto ohi ja jouluttelut jatkuu!

Täällä on muutto saatu hoidettua pois alta viimein! Tottakai joka paikka on vielä vähän sekaisin, mutta onneksi on aikaa järjestellä näitä ja hankkiutua ylimääräsestä tavarasta eroon :)
Tuossa nuo laatikot on jo suht hyvässä järjestyksessä :D Tuskallista on aina ettiä jotaki tiettyä tavaraa noista laatikoista...

Kovasti koitan jo alkaa joulua laittamaan tänne uuteen kotiin myös, tulee kiva ja kotosa fiilis kun saa joulujuttuja paikoilleen, samaten ko kynttilöitä :)
 Tuossa on yks tähti, mikä oli edellisessä asunnossa ulko-ovessa, mutta täällä en sitä oveen viitsi laittaa, ettei vaan lähde kenenkään matkaan.
Mutta ajattelin, että se saisi olla tuossa nurkassa seinällä, kun ainakin omasta mielestä näyttää aika kivalta tuossa :)
 Myös punatulkku pääsi keittiön ikkunalle keikkumaan :) Tykkään kyllä kovasti tuosta linnusta :)
Muita koristeita en ole vielä sisälle laittanut (paitsi tietysti kynttilät on jo esillä), mutta parvekkeelle olisi tarkoitus laittaa valot, kunhan saadaan pistorasia toimimaan.
Myös callunoita meinaan laittaa purkkiin ulos, ja ehkäpä niihin voisi laittaa myös jotkin paristokäyttöiset valot.. Täytyisi vaan ostaa ne valot ensin.
 Minun porukoilta saatiin jo molemmille tuollaiset samanlaiset joulukalenterit. Jotenkin tykkään tuosta kalenterista tosi paljon. Muistan lapsena kun siskollani oli useamman kerran tuollainen kalenteri :D
Itselleni ostan vielä varmaankin sen teekalenterin jostain :)

Mitäs teille kaikille kuuluu? Joko on joulutohinat pitkällä menossa? :)

4 kommenttia:

  1. No hyvä, kun muutto on ohi. Nyt onkin kiva alkaa järjestellä tavaroita paikoilleen!
    Ihana tuo tähti ja sopii hyvin seinälle. Ja suklaakalenterikin on kiva.
    Laittelen joulua pikkuhiljaa. Lahjoja on jo jonkun verran hommattu ja paketoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutossa on tosiaan se kiva puoli että saa järjestää tavaroita ja samalla näkee mitä täytyy laittaa pois :)
      Itse täytyy vielä lahjoja ostella :)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! :)
    Kivoja koristeita, suloinen tuo punatulkku :).
    Meillä on vähän joulua jo esillä, eli valot, verhot keittiössä ja makkarissa sekä kalenterit on hommattu. Muitakin koristeita olen käpälöinyt, kun oon kuvannut niitä blogia varten ;). Toistaiseksi ne on kuitenkin vielä kaapissa. On ollut myös mukavaa lukea uusia joululehtiä. Pian se joulu tulee! :)
    Mukavaa iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Juu, tuo punatulkku on jo vuosia vanha, ja onneksi on vielä pysyny ehjänä :)
      Samoin sulle mukavaa iltaa! ^^

      Poista